Koirankouluttaja Johanna Tammiala

Koirakoulu.net'in vastaava pääkouluttaja Johanna Tammiala on pitkän linjan kokenut kouluttaja, joka on jo 20 vuoden ajan toiminut koulutusohjaajana kymmenissä eri lajeissa Suomessa ja ulkomailla (mm. Saksassa) ja kilpaillut omien koiriensa kanssa menestyksekkäästi useissa eri lajeissa. 30 vuoden aktiivisen koiraharrastuksen aikana hänelle on kertynyt kokemusta kaikista roturyhmistä, sillä hän on ehtinyt omistaa useita kymmeniä koiria - aina bouvierista labradorinnoutajaan, vinttikoirasta mäyräkoiraan, paimenkoirasta kääpiöpinseriin - harrastaen mm. suojelua, metsä- ja peltojälkeä, tokoa, agilitya, koiratanssia ja toiminut pro-handlerina kaikissa roturyhmissä sekä esittänyt näyttelyissä menestyksekkäästi sekä omia koiriaan ja kasvattejaan että muita koiria jo parin vuosikymmenen ajan. Hän on kilpaillut ja valmentanut useissa lajeissa SM- ja jopa maajoukkuetasolla. Näyttelykehissä hän on toiminut ammattihandlerina lukemattomille eri roduille, saavuttaen lukuisia RYP- ja BIS-sijoituksia useilla eri koirilla. Hän on myös pitkän linjan menestynyt kasvattaja, jolta on reilun vuosikymmenen saatossa lähtenyt maailmalle lähemmäs 70 huolella kasvatettua ja hoidettua pentua. Johannalla on myös vuosien kokemus koetoimitsijan ja näyttelyiden kehätoimitsijan tehtävistä ja on toiminut tuomarina lukuisissa match show -näyttelyissä, ev. agilitykisoissa ja ev. tottelevaisuuskokeissa. Johanna on erittäin monipuolinen kouluttaja, joka hallitsee kaikki yleisesti käytössä olevat koulutusmenetelmät, ja on lisäksi kehittänyt lukuisia omia koulutustekniikoita - koulutuksellinen lähestymistapa valitaan kuitenkin aina koirakohtaisesti, koiran ja omistajan yksilölliset ominaisuudet huomioiden.


Muistoja vuosien varrelta, PK-kentällä Saksassa 1991

Hän on työskennellyt kymmeniä vuosia ongelmakoirien ja kodinvaihtajien kanssa, ja omaa kokemuksensa ansiosta erinomaisen koirasilmän sekä sellaiset koiranohjaajataidot, joita ei kirjoista ja kursseilta opi. Laajan kokemuksensa ansiosta Johanna pystyy huomioimaan koulutuksessa rotukohtaiset eroavaisuudet, ja osaa kokeneena kasvattajana opastaa tuoreita koiranomistajia pennun kotiuttamiseen ja hoitoon liittyvissä asioissa kuin vain koirakonkari sen osaa.

Johannan koulutusideologiat perustuvatkin hänen vuosien kokemukseensa myös ongelmallisempien koirien omistamisesta ja kouluttamisesta. Aiemmassa elämässään kovia kokeneet rescuekoirat (joista osa oli joutunut eläinsuojelurikosten kohteeksi ennen Johannalle päätymistä) ovat vaatineet kouluttajalta erityisen paljon osaamista ja ns. koiranlukutaitoa. Vuosien varrella Johanna on kouluttanut lähes kolmensadan rodun edustajia, ja hänellä on joka kuukausi lähes 300 koirakkoa harjoitusryhmissään.